Karlskogan kunta (Karlskoga Kommun)
Kunnan maapinta-ala on 468,24 neliökilometriä (1.1.2016) ja asukasluku 30 263 henkeä (31.12.2020).
Kunnan vaakunassa on kuvattuna kaksi kultaista tykkiä ristissä ja neljä raudan merkkiä sinisessä kentässä. Ne kunnioittavat alueen teollista perinnettä; tunnettu aseyhtiö Bofors sai alkunsa Karlskogassa ja nykyään tehtaan toimintaa jatkaa Saab Bofors Dynamics.
Kuntaliitosta Degerforsin kanssa on suunniteltu.
Vuonna 2007 kunnassa oli 36,89 km² peltoa, joten saman ajankohdan maapinta-alaan vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 7,8 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Karlskogan maalaiskuntaan perustettiin Karlskogan taajaväkinen yhdyskunta perustettiin vuonna 1885. Vuonna 1925 kunnan eteläosa erotettiin Degerforsin maalaiskunnaksi. Taajaväkinen yhdyskunta lakkautettiin vuonna 1940, jolloin koko kunta muutettiin Karlskogan kaupungiksi. Vuoden 1952 kuntauudistuksessa Karlskogan ja Degerforsin rajoja ei muutettiin. Vuoden 1971 kuntauudistuksessa siirryttiin yhteen kuntamuotoon ja kaupungista tehtiin jälleen kunta. Vanhan Lekebergin kunnan länsiosa liitettiin kuntaan samassa yhteydessä.
Kartta - Karlskogan kunta (Karlskoga Kommun)
Kartta
Maa (alue) - Ruotsi
Ruotsin lippu |
Ruotsin valtio muodostui keskiajalla ja se nousi suurvalta-asemaan Euroopassa 1600-luvulla. Maa kuitenkin menetti Skandinavian niemimaan ulkopuolelta valloittamansa alueet vähitellen 1700- ja 1800-luvuilla, lopulta Suomen vuonna 1809. 1800-luvun alkupuolelta lähtien Ruotsi on ollut puolueeton eikä se ole osallistunut Euroopassa käytyihin sotiin. Ruotsin väestötiheys on Euroopan unionin keskiarvon alapuolella, ja yli puolet maasta on metsää. Puutavara, vesivoima ja rautamalmi ovatkin Ruotsin talouden perustana, ja ruotsalaiset ovat perustaneet monia suuria yrityksiä, kuten Scania, Volvo, Vattenfall, Ericsson, Ikea, H&M ja Skanska. Nykyisin Ruotsi on vauras hyvinvointivaltio, joka on sijoittunut korkealle useissa kansainvälisissä vertailuissa, kuten taloudellinen kilpailukyky, kansalaisvapaudet, elämänlaatu ja inhimillinen kehitys. Maalla on merkittävä kirjallinen perinne ja kansainvälisesti tunnettu musiikkiteollisuus, ja maan urheilijat ovat menestyneet sekä kesä- että talviurheilulajeissa.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
SEK | Ruotsin kruunu (Swedish krona) | kr | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
SE | Pohjoissaame (Northern Sami) |
SV | Ruotsin kieli (Swedish language) |
FI | Suomen kieli (Finnish language) |